lauantai 8. maaliskuuta 2008

"Ei muuta mitenkään Suomen ja NATOn suhdetta..."

Suomen hallitus päätti tänään yhdessä "muumi-mamman" kanssa, että suomalaispoijaat osallistuvat tästä lähtien NATOn nopean toiminnan joukkoihin. Vanhanen muistutti jälleen että lähentyminen NATOn kanssa ei ole lähentymistä NATOn kanssa.

Suomelta puuttuu vain allekirjoitus NATO -jäsenyydeltä ja poliitikot puhuvat yhä siitä että NATOn ja Suomen suhde ei ole muuttunut.

Vilkaistaanpa varmuuden vuoksi Suomen NATO kytkökset:

Suomi on osallistunut Pohjois-Atlantin Liiton (North Atlantic Treaty Organisation, NATO) rauhankumppanuusyhteistyöhön (Partnership for Peace, PfP) vuodesta 1994 lähtien. Suomi on ollut Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston (Euro-Atlantic Partnership Council, EAPC) jäsen sen perustamisesta 1997 alkaen.

Yhteistyö pitää sisällään seuraavaa:

  • Suomen edustajat keskustelevat Naton kanssa maamme kannalta tärkeistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.
  • kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatiossa tarvittavan sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittäminen. Suomi on ostanut NATO-yhteensopivia tankkeja, hävittäjiä, ilmavoimat siirtyivät käyttämään metrien sijasta jalkoja, taktiset merkit on uusittu NATO-merkeiksi, Suomen KKJ-karttakoordinaatisto vaihdettiin NATOn WGS-84 -datumiin, Suomi siirtyi käyttämään NATOn hallinnoimaa BICES-tietojärjestelmää, suomalainen aseteollisuus on Suomen ja NATO maiden yhteisomistuksessa. Lisäksi Suomi on liittymässä käyttämään NATOn ilmavalvontajärjestelmää, koska Norjalla ei ole muuta (!)
  • Suomi osallistuu tällä hetkellä kahteen Naton kriisinhallintaoperaatioon: KFOR-operaatioon Kosovossa ja ISAF-operaatioon Afganistanissa.
  • Suomen ja NATO maiden joukkojen sotilaallista yhteensopivuutta ja laadullista suorituskykyä kehitetään erityisesti Naton suunnittelu- ja arviointiprosessin (Planning and Review Process, PARP) avulla. Se muistuttaa Naton omaa joukkosuunnittelujärjestelmää.
  • Nato tarjoaa kumppanimaille ns. kumppanuustavoitteita. Vuonna 2006 Suomella oli yhteensä 62 kumppanuustavoitetta.
  • Rauhankumppanuus mahdollistaa osallistumisen lukuisiin Naton sotilaallisiin toimintoihin. Onpa hieno mahdollisuus!
  • Suomi järjestää koulutusta NATO-maiden upseereille
  • ...

Pitkä lista asioita jotka eivät muuta Suomen suhdetta NATOon. No mitäs ne on ne Naton Nopean Toiminnan Joukot, joihin Suomi ilmoitti tänään osallistuvansa?

Nato Response Force on jenkkien ex-puolustusministeri Donald "Irakin miehittäjä" Rumsfeldin kehittämä idea. Tavoitteena on kerätä 25 000 miehen joukot käytettäväksi muutaman päivän varoitusajalla. Joukko on NATOn suurin uudistushanke kylmän sodan jälkeen

Joukkoa voidaan käyttää NATOn niin halutessa NATOn päämäärien saavuttamiseksi tai kuten wikipediaan on muotoiltu: "NATO:n 5. artiklan mukaiseen yhteiseen puolustukseen tai NATO:n 5. artiklasta riippumattomiin tehtäviin, kuten evakuointeihin, katastrofien jälkihoitoon, humanitaarisissa kriiseissä ja terrorismin vastaisissa operaatioissa. Sitä voidaan käyttää myös sotilaallisen voiman näytön välineenä diplomatian tehostamiseksi."

Näihin Naton Nopean "Rauhan" Joukkoihin osallistuminen ei muuta Suomen suhdetta NATOon, muistuttaa Vanhanen.

Kanerva taas muistutti Oslossa tammikuun lopulla, että:

...NATO is also a part of European integration. NATO's enlargement, along with that of the EU, has increased stability in Europe, including our neighbouring areas. It is through the EU and NATO, and their deepening cooperation, that Europe will enhance its ability to respond to security challenges in today´s world...

Tämä puhe ei tietenkään muuta mitenkään Suomen suhdetta Natoon.

Kuinka monta pientä NATO -lähentelyä Suomen poliitikkojen täytyy tehdä, jotta he voivat sanoa, että Suomi liittyi tänään Naton jäseneksi, mutta haluamme korostaa että tämä ei muuta mitenkään Suomen suhdetta Natoon?

Mitä mieltä olet asiasta? Kuulutko suomalaisten enemmistöön joka vastustaa monista syistä hallituksen kansanmielipidettä vastaan tehtyä NATO hivutusta vai haluaisitko kenties osallistua seuraavaan öljysotaan henkilökohtaisesti? Jätä kommenttia alle.

nato



lue lisää aiheesta



Widget by Hoctro | Jack Book

2 KOMMENTTIA:

Anonyymi kirjoitti...

Ovelasti yrittävät ujuttaa Suomen sotilasliittoon huolimatta kansan tahdosta. Tällaista venkoilua näyttivät ryhtyneen harrastamaan sen jälkeen kun kansalaiset tekivät sikariportaalle selväksi, etteivät he halua NATO-maaksi.

Surullista miten asiat tuntuvat tässä maassa menevän syöksykierrettä alas asiassa kuin asiassa. Sitä murheellisempi havainto on, ettei kansa tunnu välittävän siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut ihmeissäni tästä suomalaisten hiljaisuudesta EU:n ja Naton suhteen.

Ainoat jotka Suomessa puhuu EUsta ovat maanviljelijät ja ainoat jotka puhuvat NATOsta ovat naton kannattajat.

Mistäköhän tämä johtuu?

Luottavatko ihmiset kuitenkin siihen että poliitikot tietävät heidän etunsa? Vaikka ulos päin asiat näyttäisivät menevän kansan tahtoa vastaan niin se johtuu vain siitä että "poliitikkojen tiet ovat mystiset", Suomettumisen ja Kekkosen ajan mentaliteettia.

Vai eivätkö ihmiset pysty keskittymään kaiken tieto- ja viihdetulvan keskellä olennaisiin kysymyksiin? Kertooko media tarpeeksi selkeästi ja mielenkiintoisesti EU- ja Nato-asioista?